Suomessa syttyy vuosittain noin 2 500 maastopaloa. Niistä suurin osa johtuu ihmisten huolimattomuudesta. Valtakunnallinen #käpypalaa-turvallisuusviestintäkampanja opastaa ja kannustaa ihmisiä turvalliseen tulen käsittelyyn, jonka tärkeyttä ilmastonmuutos korostaa entisestään.
Maastopalojen yleisimpiä syttymissyitä ovat nuotiot, grillit, risujen poltto ja tupakointi. Merkittävä osa jäisi syttymättä, jos ihmiset olisivat tarkempia ja varovaisempia tulen käsittelyssä. Palosuojelurahaston tukema #käpypalaa-kampanja pyrkii ehkäisemään paloja, ja se kohdistaa viestinsä erityisesti nuorille.
– Vaikka luonto on osa suomalaisten elämää, nuotion tekoa ja muita tulenkäsittelytaitoja ei saada äidinmaidossa. Jokainen sukupolvi tarvitsee tietoa ja opastusta. Nyt käynnistyvä Käpy palaa -kampanja onkin ensimmäinen toteutus konseptista, joka on suunniteltu elämään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, kertoo Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston asiantuntija Oona Höök.
Kampanjan keulahahmoina Vili ja Veli
Turvallisen tulen käsittelyn puolestapuhujina toimivat oravakaverukset Vili ja Veli. Heidän johdollaan kohderyhmää tavoitellaan niin sosiaalisen median, ulkomainonnan kuin koulujenkin kautta. Lisäksi viestiä jalkautetaan Pelastuslaitosten kumppanuusverkostoon kuuluvien 21 pelastuslaitoksen kautta.
– Maastopaloissa, kuten muissakin tulipaloissa, ennaltaehkäisy on kaiken a ja o. Kun meidät hälytetään paikalle, tilanne on jo päällä. Käpy palaa -kampanja tarttuu todella tärkeään asiaan. Se herättää miettimään ja opastaa, miten tulen kanssa siellä maastossa oikein pitää toimia, jotta tuli pysyy hallinnassa, toteaa palopäällikkö Isto Heikkinen Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
Kampanjan kotipesänä toimii kapypalaa.fi-verkkosivusto. Sieltä opettajat ja kaikki halukkaat voivat ladata tiiviin ja havainnollisen turvallisuusoppaan. Sivustolta löytyvät myös muun muassa voimassa olevat maastopalovaroitukset sekä somessa jaettavat Vili ja Veli -videot.
Kampanja- ja opetusmateriaalien suunnittelussa hyödynnettiin peruskoululaisille suunnattua tutkimusta.
- Tutkimuksessa selvisi, että esimerkiksi käsitteet avotuli ja maastopalovaroitus olivat monille vastaajille vieraita. Osa arveli jopa, ettei varoitusten aikana metsään kannata lainkaan mennä, sanoo dosentti ja erikoistutkija Brita Somerkoski Turun yliopistosta.
Ilmaston lämpeneminen lisää maastopalojen vaaraa
Vaikka suurten maastopalojen ehkäisy on ollut Suomessa varsin onnistunutta, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Tuomo Bergmanin mukaan paloriski on kasvussa. Lämpötilan nousun myötä maasto kuivuu helpommin, ja lumien aikaisempi sulaminen aikaistaa palokauden alkamista.
– Ilmastonmuutos lisää palojen leviämistä suosivien olosuhteiden määrää todennäköisesti myös meillä.
Kampanjan pääkumppaneina Palosuojelurahasto ja Partioaitta
#käpypalaa-kampanja starttaa Vilin ja Velin tähdittämällä tietoiskulla Ylen televisiokanavilla 5. toukokuuta. Kampanjan mahdollistajina ja vuoden 2025 pääkumppaneina toimivat Palosuojelurahasto ja Partioaitta Oy. Muita tukijoita ovat Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, Ilmatieteen laitos ja Suomen Partiolaiset.
Kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut Convoy Oy yhteistyössä OZO Oy:n ja WOW Helsinki Oy:n kanssa.
Kampanjan opetus- ja videomateriaalit: www.kapypalaa.fi