Kausirokotukseen pääsee marraskuun loppuun asti – puhelinajanvaraus sulkeutuu jo perjantaina

Etelä-Savon hyvinvointialueen kausirokotuspisteet palvelevat marraskuun loppuun asti kaikilla Eloisan sote-asemilla. Influenssa- ja koronarokotuksiin voi varata ajan puhelimitse perjantaihin 14.11. asti ja sen jälkeen vielä netistä ilman tunnistautumista.

Puhelinajanvaraus palvelee numerossa 015 351 3100 (arkisin klo 8–11) vielä tämän viikon. Sulkavan asukkaille puhelinnumero on 015 5277 165. Nettiajanvaraus löytyy osoitteesta etelasavonha.fi/kausirokotus.

– Nyt on aika toimia ja varata rokotusaika, jos kuuluu maksuttoman rokotteen kohderyhmiin. Tarvitsemme kausirokotusten henkilöstöä takaisin omiin tehtäviinsä marraskuun jälkeen, ylilääkäri Hans Gärdström neuvoo.

Gärdströmin mukaan tahti on hiljentynyt rokotuspisteillä marraskuun alun jälkeen ja vapaita aikoja on nyt hyvin saatavilla. Tähän mennessä noin 31 tuhatta eteläsavolaista on saanut influenssarokotteen ja noin 16 tuhatta koronarokotteen tehosteannoksen.

– Viime vuonna annoimme noin 41 tuhatta influenssarokotetta, ja siihen määrään olisi hyvä päästä tänäkin vuonna. Rokottautumalla suojaa itsensä lisäksi myös lähipiiriään vakavalta influenssalta, Gärdström muistuttaa.

Neuvolaikäiset saavat influenssarokotuksia normaalin neuvolakäyntinsä yhteydessä marraskuun jälkeenkin.

Walk in -rokotus palaa Mikkeliin ja Savonlinnaan

Marraskuun viimeisellä viikolla tarjolle tulee vielä ajanvarauksettomat kausirokotukset Mikkelin ja Savonlinnan sote-keskusten kausirokotuspisteille.

– Walk in -rokotuksilla haluamme vielä tarjota mattimyöhäisille helpon mahdollisuuden isoimmilla rokotuspisteillä. Ajanvarauksellinen rokotustoiminta on toki myös käynnissä marraskuun viimeisenkin viikon ihan kaikilla pisteillämme, Gärdström sanoo.

Walk in -rokotukseen voi saapua ilman ajanvarausta 24.–28.11. klo 8.30–14.30 Mikkelin tai Savonlinnan sote-keskukselle.

Influenssarokotteen kohderyhmät:

  • Kaikki 65 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat
  • Alle 7-vuotiaat lapset
  • Raskaana olevat
  • Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
  • Varusmiespalveluksen tai vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat
  • Sote- ja lääkehuollon henkilöstö, joka osallistuu potilaiden ja asiakkaiden välittömään hoitoon tai huoltoon.
  • Vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri

Lisätietoa influenssarokotteesta THL:n sivuilla.

 

Koronarokotusten tehosteannosta suositellaan:

  • Hoivakodeissa tai säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville iäkkäille sekä omaishoidettaville iäkkäille henkilöille
  • Kaikille 75 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille
  • Kaikenikäisille voimakkaasti immuunipuutteisille
  • Lue lisää: Voimakkaasti immuunipuutteisten koronarokotukset
  • Syksyllä 2025 koronarokotetta suositellaan myös muille yli 18-vuotiaille, joilla on kaksi tai useampi vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus.
  • Lue lisää: Vakavan koronataudin riskiryhmät

Lisätietoa koronarokotteesta THL:n sivuilla.