Toimin kuvataiteen kentällä monitahoisesti: Olen kuvataidekasvattaja, kuvittaja sekä kuvataiteilija. Opetan kuvataidetta ja mediailmaisua Savonlinnan Taidelukiossa. Minulla on oma toiminimi, jolla toteutan visuaalista luovaa työtä: kuvituksia sekä asiakastyönä että omana tuotantona. Kuvataidetta teen omista lähtökohdista. Työhuoneeni sijaitsee Savonlinnassa.
Välillä tuntuu mielipuoliselta tehdä niin monelaista kuvan äärellä, toisaalta en tiedä mitä muuta voisin edes tehdä. Kuvitukseni ovat lempeitä ja hupsuja koko perheen kuvia. Olen saanut toteuttaa kuvituksiani mm. Rantasalmen kunnalle sähkökaappeihin sekä Mikkelin Taidemuseolle järvestä kertovan kuvakirjan.
Kuvataiteen tekemisessä olen enemmän prosessin vietävänä, enkä ole varma lopputuloksesta. Viime aikoina valokuvaus on vienyt minua mukanaan. Minua kiehtoo siinä erityisesti matkan tekeminen ja performatiivisuus. Olen kiertänyt Itä-Suomen metsissä ja vesissä kuvaten itseäni osana luonnonmaisemaa. Työskennellessäni pohdin ihmisen asettumista maailmaan, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä olemisen ja katoavaisuuden teemoja.
Kuva: Iita Sillanpää