Äitiys- ja lastenneuvola

Neuvolapalveluiden tarkoituksena on tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Äitiys- ja lastenneuvolapalveluiden tarkoituksena on tukea lapsen, äidin ja koko perheen hyvinvointia. Neuvola pyrkii edistämään turvallisen kasvuympäristön syntymistä lapselle ja auttaa kasvatuksellisissa asioissa. Neuvolan terveydenhoitaja tukee perhettä sekä kotikäynneillä, tapaamisissa että puhelimitse. Kaikkien 0-7 vuotiaiden terveystarkastukset tehdään neuvolassa.

Neuvolapalveluihin kuuluu myös perhesuunnitteluneuvola. Vastaanotolla voidaan tehdä tarvittavat tutkimukset ehkäisyn aloittamista ja seurantaa varten. Myös raskaudenkeskeytyksen ja jälkiehkäisypillerin jälkeiset seurantakäynnit ovat perhesuunnitteluneuvolan palveluita.

Neuvola on avoinna kahtena päivänä viikossa, maanantaisin ja torstaisin ajanvarauksella. Odotus tapahtuu vastaanoton odotusaulassa. Terveydenhoitaja tulee hakemaan sinut henkilökohtaisesti neuvolahuoneeseen, joten odota rauhassa vuoroasi. Mikäli sinulla on infektio-oireita, ethän saavu vastaanottoon/neuvolaan vaan soita neuvolaan uuden ajan sopimiseksi.

Varhaisen tuen perhetyö on matalan kynnyksen palvelua, jonka tarkoituksena on tukea perheiden hyvinvointia erilaisissa elämäntilanteissa, perheiden omien tavoitteiden mukaisesti.

Kaikille lasta odottaville perheille tarjotaan perhetyöntekijän kotikäyntiä raskausviikolla 32, jolloin on mahdollisuus keskustella tulevasta elämänmuutoksesta ja siihen liittyvistä odotuksista. Jatkossa perhe voi itse pyytää perhetyöntekijän kotikäynnille.

Vauvakerho on kaikille vauvaperheille suunnattu avoin ryhmä, joka tarjoaa vauvavuotena mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin muiden vauvaperheiden kanssa. Samalla voit keskustella vanhemmuudesta ja lapsesi kehityksestä, sekä lapsiperheiden palveluista.

Kysy lisää Perheneuvosta > auttaa ja palvelee perheitä

Yhteystiedot

Äitiys-ja perhesuunnitteluneuvola
Ilveksentie 11, 58900 Rantasalmi

Ajanvaraus
044 417 2665
ajanvaraus ma-to klo 8.00-8.30 ja 11.30-12.00

Muulloin kiireellisissä asioissa ole yhteydessä Rantasalmen terveysaseman vastaanottoon tai virka-ajan ulkopuolella päivystysapuun.

Terveysaseman vastaanotto
015 527 7148
ajanvaraus ma-to klo 8-15 pe 8-14

Päivystysapu
116 117

Raskaana olevat voivat lähettää tekstiviestejä kaikkina viikonpäivinä ja heihin otetaan yhteyttä mahdollisimman pian.

Varhaisen tuen perhetyö: 040 642 8259

Ajankohtaista nyt

Rantasalmen ja Sulkavan alueen hengitysinfektiopotilaiden hoito keskitetään Rantasalmelle

Rantasalmen terveysaseman yhteydessöä toimii erillinen infektioasema hengitystieinfektioiden hoitoa varten. Itä-Savon sairaanhoitopiirin ohjeistuksen mukaisesti asemalle ohjataan Rantasalmen ja Sulkavan kunnan asukkaat, joilla on hengitystietulehduksen...

Ajankohtainen tieto alueen koronavirustilanteesta

Ajantasainen tieto Itä-Savon sairaanhoitopiirin koronavirustilanteesta sekä toimintamallit ja suositukset löytyvät sosteri.fi-sivustolta. Sivulta sosteri.fi/koronavirus-sosterissa/ löydät tietoa muun muassa seuraavista asioista Ajantasainen tilanne Sosterin alueen...