Koronavirusrokotukset Rantasalmella

Tilannekatsaus koronarokotuksiin Rantasalmella 9.4.2021

Rokotukset ovat edenneet hyvin Rantasalmella. Tänään 9.4.2021 olemme saaneet päätökseen tänä vuonna 70 vuotta täyttävien sekä tätä vanhempien rokotukset ensimmäisellä annoksella. Terveyden- ja Hyvinvoinninlaitoksen rokotetilastot eivät näytä kaikissa ikäryhmissä todellista tilannetta Rantasalmen osalta. Kaikkiaan olemme antaneet koronarokotteita noin 940 annosta, joka vastaa noin 30 % täysi-ikäisestä väestöstä.

Ensiviikolla ryhdymme antamaan toisia rokoteannoksia, aloittaen tehostetun palvelun asumisyksikkö Mäntylän sekä tuetun asumisen yksikkö Kuuselan asukkaista ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä. Ensimmäisestä annoksesta on heillä kulunut nykyohjeen mukainen 12 viikkoa.

Aloitamme lähiviikkoina alle 70 vuotiaiden riskiryhmien rokottamisen, noudatamme siinä Sosterin kanssa yhteneväistä aikataulua ja aikatauluun vaikuttavat THL:n ohjeistukset sekä rokotteiden saatavuus. Tiedotamme rokoteaikavarauksista tämän sivuston lisäksi jatkossa Rantasalmen lehdessä, kunnan facebook sivuilla sekä julisteilmoituksin.

Tiedote 22.3.2021

Sosteri noudattaa THL:n ohjeita ja keskeyttää AstraZenecan rokotteen käytön, kunnes asiasta saadaan lisätietoa. Tilanne arvioidaan THL:n mukaan ensi viikon aikana ja keskeytys on voimassa ainakin 28.3.2021 saakka.

THL:n tiedote asiasta ja ohjeet AstraZenecan rokotteen saaneille:

Asiakkaiden ei tule itse perua rokotusaikojaan. Rantasalmen vastaanotosta ollaan yhteydessä niihin asiakkaisiin, joiden rokotusajat rokotteen käytön keskeytyksen vuoksi joudutaan perumaan. Kahden muun käytössä olevan koronavirusrokotteen käyttö jatkuu aiemman suunnitelman mukaisesti.

Sosteri on muuttanut rokotejärjestystä vastaamaan THL:n linjausta.

Sosterin ja THL:n ohjeen mukaan 70-vuotiaiden riskiryhmien rokotukset ovat tauolla Rantasalmella. Keskitymme yli 70-vuotiaiden rokottamiseen, jotka ovat suurimmassa vakavan koronasairauden riskissä. Jatkamme yli 70-vuotiaiden rokotuksia viikolla 12, kutsukirjeet ovat 73-74 -vuotiaille postitettu, kutsu on lähetetty myös samassa taloudessa asuville yli 70-vuotiaille. Huhtikuun alkupuolella on alustavan suunnitelman mukaan tarkoitus aloittaa 70-72 -vuotiaiden rokottamiset.

Suomen covid-19 rokotestrategian mukaisesti rokotuksen voi saada  kunnasta, jonka alueella henkilö oleskelee säännönmukaisesti tai pitempiaikaisesti tai jonka terveyskeskuksen henkilö on valinnut hoitopaikakseen.

Tiedote 12.3.2021

Koronarokotukset ovat jatkuneet Rantasalmella suunnitellun mukaisesti. Rokotteen on saanut tämän viikon jälkeen reilut 600 rantasalmelaista, ajanvaraus on tapahtunut terveyskeskuksesta soittaen sekä kirjeellä kutsuen. Rantasalmella ei ole käytössä sähköistä ajanvarausta.
Viikolla 12 olemme suunnitelleet rokottavamme 73-74 vuotiaita, joille postitamme kutsukirjeen ensiviikolla.
Jatkamme alle 70 vuotiaiden THL:n määrittelemään riskiryhmään 1. kuuluvien rokottamisia THL:n ja Sosterin ohjeen mukaisesti, ohje päivittynyt 12.3.21. Lisätiedot: THL-Rokotteet ja koronavirus. Kun saamme rokotteita, tiedotamme rokotusten jatkumisajankohdasta. Otamme asiakkaihin yhteyttä joko soittamalla tai kirjeitse.
THL:n ja Sosterin tämänhetkisen arvion mukaan alle 70 vuotiaiden rikiryhmiin kuulumattoman väestön laajamittaisen rokottamisen ajankohta on alkukesästä 2021.

Tiedote 2.3.2021

Olemme aloittaneet Rantasalmella 2.3.2021 alle 70 vuotiaiden THL:n määrittelemään riskiryhmään 1. kuuluvien rokotukset, Astra Zenecan rokotteella. Käytettävissä olevat rokotemäärät ovat pieniä. Sitä mukaa kun saamme rokotetta, lähetämme kutsukirjeen riskiryhmään 1. kuuluville.

Jatkamme samaan aikaan myös yli 80 ja yli 70 vuotiaiden rokottamista ikäryhmäperusteisesti riippumatta riskiryhmäsairaudesta. Viikon 9 alussa olemme postittaneet kirjekutsun 75-79 vuotiaille, kutsu sisältää koronarokotusajat. Myös samassa taloudessa asuvat yli 70 vuotiaat saavat kutsun. Heidän rokottaminen on suunniteltu viikolle 10. Tämän jälkeen on vuorossa 70-74 vuotiaat, myös heille lähetämme lähiviikkoina kutsukirjeen, edellyttäen että saamme rokotteita.

Kotihoito jatkaa omien asiakkaidensa rokottamista Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaisesti.

Pyrimme tiedottamaan viikoittain koronarokotusten etenemisestä Rantasalmen kunnan ajankohtaista sivuilla sekä kunnan facebook sivuilla. Lisäksi tiedotamme säännöllisin väliajoin Rantasalmen Lehdessä.

 

KORONAROKOTUKSET LAAJENEVAT RANTASALMELLA TIEDOTE 23.2.2021

Koronarokotukset laajenevat 80-84 vuotiaisiin. Myös samassa taloudessa asuvat yli 70 vuotiaat henkilöt sekä sopimuksen tehneet omaishoitajat rokotetaan. Koronavirusrokote on vapaaehtoinen ja maksuton. Rokotusaikoja on ryhdytty soittamaan heille 23.2.21 alkaen.

Rokotuksissa edetään THL:n rokotusohjeistuksen mukaisesti, koronavirusrokotteita saadaan tällä hetkellä vain rajoitetusti. Tiedotammekin alle 70 vuotiaiden ja riskiryhmien rokotuksista vasta aikataulun selkiinnyttyä.

Tiedote 3.2.2021

Joukkorokotukset alkavat helmikuussa viikolla 7. Rokotusaikataulu etenee Suomen koronastrategian mukaisesti.

Tähän mennessä Rantasalmella on rokotettu tehostetun palvelun asumisyksikkö Mäntylän sekä tuetun asumisen yksikkö Kuuselan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja asukkaat sekä kriittisessä työssä olevat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.

Rokotus on kaikille vapaaehtoinen ja maksuton.

Joukkorokotukset aloitetaan ikäihmisistä

Joukkorokotukset aloitetaan yli 85-vuotiaista ikäihmisistä, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat ja ikääntyneet. Seuraavaksi rokotukset etenevät alle 85 vuotiaisiin.  Pyydämme seuraamaan tiedottamista rokotusten etenemisestä netissä osoitteessa: www.rantasalmi.fi/ ajankohtaista sekä Rantasalmen kunnan Facebook sivuilta. Lisäksi tiedotamme rokotusten etenemisestä Rantasalmen Lehdessä ja Itä-Savossa.

Ajan varaaminen koronavirusrokotukseen

Rokotusaika soitetaan Yli 85 vuotiaille 8.2 alkaen.  Alle 85 vuotiaiden rokoteaikataulusta tiedotamme myöhemmin.

Koronarokotuspaikkana on Rantasalmen neuvola, Ilveksentie 11.

Huomioitavaa

  • Tule rokotukseen vain terveenä ja varatulle ajalle.
  • Käytä kasvomaskia ja desinfioi kädet saapuessa ja poistuessa.
  • Säilytä turvavälit (2 m) muihin odottaessasi.
  • Ota mukaan Kela-kortti ja ota se esille odottaessasi.
  • Pukeudu siten, että olkavartesi paljastuu helposti.
  • Varaudu jäämään rokotuspisteelle 15 minuutin ajaksi rokottamisen jälkeen.