|
Rantasalmi / Palvelut / Tekniset palvelut / Kaavoitus KAAVOITUSKATSAUS MRL 7 §
14.03.2011
Rantasalmen kunnassa on vireillä tai aivan äsken vahvistuneet jäljempänä kuvatut kaavahankkeet. Tässä kaavoituskatsauksessa niistä on esitetty lyhyt kuvaus.
MAAKUNTAKAAVA
Maakuntakaava on yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, joka kattaa usean kunnan alueen. Maakuntakaavan lähtökohtina ovat maakuntasuunnitelman ja -ohjelman tavoitteet ja strategiat sekä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Maakuntakaava esittää alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoittaa maakunnan kehittämiselle tarpeellisia alueita. Maakuntakaavan aikatähtäin on 10 - 20 vuotta.
Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavoja ja asemakaavoja sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maakuntakaava ei ole voimassa oikeusvaikutteisen yleiskaavan eikä asemakaavan alueella.
Maakuntakaava vahvistui 1.9.2010. Lisätietoja saa maakuntaliiton sivuilta www.esavo.fi
YLEISKAAVAT
Rykiniemen alueen yleiskaava oli nähtävillä luonnoksena 7.12.2010 – 15.1.2011. Kaava tulee ehdotuksena nähtäville kevään – kesän 2011 aikana ja vahvistunee syksyllä – talvella 2011- 2012. Yleiskaavaa Rykiniemen alueella tarkistetaan voimassa olevan kaavan mukaisen lomakeskus alueen (RM) poistamiseksi ja uusien omarantaisten omakotitalotonttien sijoittamiseksi Rykiniemen alueelle sekä yhden uuden asuinrakennuspaikan merkitsemiseksi lisää Yöveden puoleiselle ranta-alueelle. Samalla on päätetty tutkia kahden Rantasalmen kunnan omistuksessa olevan lomarakennuspaikan (RA) siirtämistä Ukonlahden rannalta (Nousiala I - tila) Rykiniemen alueelle. Yleiskaavan muutoksen laatii Aluearkkitehti Kaj Pirinen.
Poronsalmen Järvisydämmen ja ympäristön yleiskaava oli nähtävillä 9.9. - 5.11.2010. Yleiskaava ja päivitetty selvitys asetetaan uudelleen nähtäville luonnoksena keväällä 2011. Kaavaehdotus valmistunee vuoden 2011 aikana ja kaava vahvistunee keväällä 2012. Yleiskaavan laadinta etenee rinta rinnan alueelle laadittavan asemakaavan kanssa. Yleiskaavan tarkistamisalue on laajempi kuin alueelle laadittavan asemakaava-alue. Yleiskaavan tarkistus ja asemakaavan laatiminen viedään hallinnollisesti samanaikaisesti rinnakkain eteenpäin. Kaavan laatijana toimii FCG Finland Oy:n Kuopion toimiston Timo Leskinen.
Kuus-Hukkalan yleiskaavan laadinta käynnistyi uudelleen kevättalvella 2011. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville keväällä - kesällä 2011. Kaavaehdotus valmistunee syksyllä - talvella 2011 ja kaava vahvistunee kevään – kesän 2012 aikana. Yleiskaavan laadinta etenee rinta rinnan alueelle laadittavan asemakaavan kanssa. Kuus-Hukkalan matkailualueen yleiskaavamuutosta laatii Pöyry Finland Oy:n Lappenrannan toimiston Juha Heimala maanomistajan toimeksiannosta.
ASEMAKAAVAT
Harjulan eli Poronsalmen lomakeskusalueen läheisen lomakeskusalueen kaavan tarkistus vahvistui 2010. Kaavamuutoksen laati Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa.
Poronsalmen Järvisydämmen ja ympäristön alueen tehokkaampien tulevaisuuden maankäyttötarpeiden mahdollistamiseksi alueelle laadittavan asemakaavan laadinta käynnistyi syksyllä 2009. Asemakaavaluonnos asetetaan nähtäville loppukesällä – syksyllä 2011 se jälkeen kun yleiskaavaluonnos on ollut luonnoksena nähtävänä ja yleiskaavasta on saatu mielipiteet sekä lausunnot. Asemakaavan laadinta etenee ehdotusvaiheeseen syksyllä 2011 ja kaava vahvistunee vuoden 2012 aikana. Yleiskaavan tarkistus ja asemakaavan laatiminen viedään hallinnollisesti samanaikaisesti rinnakkain eteenpäin. Kaavan laatijana toimii FCG Finland Oy:n Kuopion toimiston Timo Leskinen.
Kuus-Hukkalan matkailualueen yrittäjän toimesta alueelle laaditaan yleiskaavan tarkistus sekä asemakaava mikäli yrittäjä katsoo alueelle tarvittavan lisää rakennusoikeutta nykyisen voimassa olevaan yleiskaavan nähden. Kaavojen laadinta on käynnistynyt kevään ja kesän 2009 aikana alueen pohjakartan tarkistamisella. Mikäli kaavan laadinta käynnistyy, asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos, tulevat nähtäville kesän - syksyn 2011 aikana. Kaavaehdotus valmistunee nähtäville asetettavaksi talvella 2011 - 2012 ja kaava vahvistunee vuoden 2012 aikana. Yleiskaavan tarkistus ja asemakaavan laatiminen viedään hallinnollisesti samanaikaisesti rinnakkain eteenpäin. Kuus - Hukkalan matkailualueen maanomistaja laadituttaa kaavan valitsemansa ja Rantasalmen kunnan hyväksymän konsultin toimesta.
Peltoniemen ranta-asemakaavan laadinta käynnistyi vuodenvaihteessa 2009 – 2010 kaava-alueen maanomistajan toimesta kunnan hyväksyessä kaavanlaatijan ja päätettyä että kaavamuutos tulee vireille. Kaavaehdotus oli nähtävillä 7.12.2010 – 15.1.2011 ja kaava vahvistunee keväällä 2011. Kaavan laatijan toimii Alpo Leinonen.
Suomensaaren ranta-asemakaavan muutos tuli vireille syksyllä 2010. Asemakaavan luonnos oli nähtävillä 12.1. – 15.2.2011. Kaavaehdotus tulee nähtäville keväällä 2011 ja kaava vahvistunee syksyn 2011 aikana. Kaavalla siirretään yksi rakentamaton rakennuspaikka saaren koillisrannalta saaren lounaisrannalla olemassa olevan rakennuksen kohdalle.
Susimäen teollisuusalueen laajennuksen asemakaavan muutos käynnistyy keväällä 2011. Kaavaluonnos valmistunee kevään – kesän 2011 aikana. Kaavaehdotus tulee nähtäville syystalvella 2011 ja kaava vahvistunee kevään 2012 aikana. Kaavan laatijana toimii FCG Finland Oy:n Jyväskylän toimiston Tuomo Järvinen.
Asikkalan alueen asemakaavan muutos käynnistynee vuoden 2011 aikana. Alueen kiinteistöjen omistuksissa on tapahtunut muutoksia, asemakaavaan on tehty vuosien varrella useita pieniä muutoksia. Koko Asikkalan seudun ranta-asemakaava alue vaatii päivitystä.
Rantasalmen kunnan taajaman liikennealueiden muuttamisesta kaduiksi sovitaan vuoden 2011 aikana hallinnollisen luokituksen mukaisesti tieviranomaisten kanssa pidettävässä neuvottelussa. Asemakaavan muutos käynnistyy vuoden 2011 aikana ja kaavamuutos / - muutokset vahvistuvat vuoden 2012 aikana. Samalla kertaa tutkitaan Kylätien varrella Maakuntakaavan merkittyjen suojelukohteiden merkitsemistä asemakaavaan.
RAKENNUSJÄRJESTYS
JJR –kuntien yhteinen rakennusjärjestys astui voimaan 1.8.2010.
HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTA
Rantasalmen kunta on mukana haja-asutusalueiden kaksivuotisessa jätevesineuvoja hankkeessa. Jätevesineuvoja Tuula Pirttimäen tavoittaa puhelinnumerosta 0400 - 885746 sähköpostiosoitteesta tuula.pirttimaki(at)pieksamaki.fi.
MUUT SUUNNITELMAT
Rantasalmen kunnan opaskartan sekä osoitejärjestelmän päivittäminen vastaamaan nykytilannetta tullaan käynnistämään joko vuonna 2011 tai 2012.
LISÄTIETOJA:
Aluearkkitehti Kaj Pirinen, p. 0400 - 138267, pääsääntöisesti tiistaisin Rantasalmella.
FCG Finnish Consulting Group Oy, Timo Leskinen, p. 010 – 409 6620.
Pöyry Finland Oy, Juha Heimala, p. 010 33 37457
Rakennus- ja maanmittausinsinööri Alpo Leinonen, p. 020-7756110.
Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa, p. 0400-139007.
Ympäristötoimensihteeri Airi Yletyinen, p. 040-1615008
Tekninen johtaja Merja Koivula – Laukka, p. 040 – 5585289
Ympäristösihteeri Pekka Sorjonen, p. 040-5083825
Rakennustarkastaja Harri Korhonen, p. 040 – 7335670.
Sivu päivitetty 1.7.2011 |