|
Rantasalmi / Palvelut / Sosiaali ja terveyspalvelut / Kehittämishankkeet / LAPSPERE / Tukiperhe Tukiperheitä haetaan
SINUA TARVITAAN - TULE TUEKSI!
Joroinen, Juva ja Rantasalmi hakevat tukiperheitä, jotka voivat toimia lasten ja perheiden tukena erilaisissa elämäntilanteissa.
Tukiperheen tehtävä
Tukiperhe on tavallinen perhe, jolla on kiinnostusta ja aikaa vieraalle lapselle ja joka sitoutuu olemaan mukana lapsen ja tämän perheen elämässä sovitun ajan. Tuettava lapsi vierailee tukiperheessä säännöllisesti ja osallistuu perheen arkeen esimerkiksi yhtenä tai kahtena viikonloppuna kuukaudessa ja mahdollisesti useamman päivän lomien aikana. Tukiperheellä on vaitiolovelvollisuus eikä tuettavan ja hänen perheensä asioita saa kertoa ulkopuolisille.
Voisiko meidän perheemme toimia tukiperheenä?
Tukiperheiksi haluavilta edellytetään täysi-ikäisyyttä ja vakaata elämäntilannetta. Tämän lisäksi myönteisyys, kärsivällisyys ja yhteistyökyky ovat tärkeitä tukiperheen ominaisuuksia. Kokemus lapsista ja kyky vastata lapsen tarpeisiin ovat myös tärkeitä. Yksin asuvat henkilöt tai lapsettomat pariskunnat voivat myös ryhtyä tukiperheiksi. Sosiaali- ja terveysalan koulutusta ei edellytetä.
Milloin tukiperheitä tarvitaan?
Tukiperhetoiminta on tarkoitettu lastensuojelun tukimuodoksi silloin, kun perheen ongelmat eivät vielä ole kasvaneet hallitsemattoman suuriksi. Tukiperhettä tarjotaan useimmiten leikki- ja kouluikäisille lapsille. Tukisuhde voi toki jatkua nuoruuteen asti. Tyypillisiä syitä tukiperheen hakemiselle ovat yksinhuoltajana väsyminen ja perhettä kohdanneet äkilliset kriisit, kuten avioero, työttömyys tai perheenjäsenen sairastuminen.
Koulutus, tuki ja ohjaus
Tukiperheille järjestetään koulutusta ja ohjausta ennen tehtävän alkamista. Koulutus on maksuton ja se toteutetaan syys- joulukuun aikana 2006. Tukiperheenä toimiessanne saatte tukea ja ohjausta lapsen sosiaalityöntekijältä.
Korvaukset
Tukiperheille maksetaan pientä korvausta.
Palauta hakemuksesi oman kuntasi sosiaalitoimistoon. Hakijoiden kanssa käytävistä keskusteluista sovitaan myöhemmin erikseen.
Hakemus tukiperheeksi (DOC)
Sivu päivitetty 15.9.2010 |