|
Rantasalmi / Palvelut / Koulut ja opiskelu / Rantasalon koulu / Erityisopetus
Erityisopetus
Rantasalon koulussa toimii kaksi erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden pienryhmää, Pienluokka ja Minito. Molemmat luokat sijaitsevat lukion tiloissa. Pienluokkien lisäksi koululla työskentelee laaja-alainen erityisopettaja, joka kiertää myös kaikilla kyläkouluilla.
Syyskuussa aloittaa tiistaiaamuisin 0-2-luokkalaisille suunnattu sensomotorinen Moto-kerho, jonka ohjaajana toimii luokanopettaja Tarja Pohjolainen. Tässä kerhossa liikutaan tavoitteellisesti ja monipuolisesti vahvistaen lasten motorisia taitoja.
Osa-aikaisella erityisopetuksella pyritään ennaltaehkäisemään, vähentämään ja korjaamaan oppimis- ja sopeutumisvaikeuksia. Yksilöllisten edellytysten mukaisiin oppimistavoitteisiin pyritään yhteistyössä luokanopettajan ja vanhempien kanssa. Tarvittaessa oppimisvaikeuksia ja muita koulunkäyntiin liittyviä ongelmia selvitetään yhteistyössä psykologin tai muun asiantuntijan kanssa. Erityisopetus tapahtuu yksilö- tai pienryhmäopetuksena oppituntien aikana. Puheopetus aloitetaan heti esikoulussa leikein ja sitä jatketaan koulussa varsinaisena puheopetuksena. Erityisopetus painottuu alkuopetusluokkien oppilaisiin, mutta erityisopettaja on muillakin luokilla apuna viikoittain ja tarpeen vaatiessa. Erityisopetuksen onnistumisen takaa hyvä yhteistyö vanhempien kanssa.
Erityisopettaja Kirsti Turunen tavattavissa Rantasalon koululla:
ma klo 8.00-14.00
ke klo 8.00-9.45
to klo 8.00-8.45
pe klo 8.00-13.00
Erityisopettaja Kirsti Turunen 040 765 6298
Sähköposti: kirsti.turunen(at)rantasalmi.fi
Muu erityisopetus Rantasalon koulussa:
Minito 040 822 3877
Opetus Minitossa on järjestetty toiminta-alueittain. Oppilaita on esiopetuksessa sekä ala- ja yläkoulussa. Opettajana toimii Pirita Parviainen, koulunkäyntiavustajana Elina Flink-Sopanen. Minito sijaitsee koulukeskuksella lukiorakennuksessa.
Pienluokka 040 161 5025
Pienluokka toimii alakerrassa, luokkatila A.
Opettajina toimii luokanopettaja Ilona Turtiainen sekä koulunkäyntiavustajana Kaija Vihavainen ja Ritva Turtiainen. Pienluokassa opiskelee ala-asteen oppilaita. He osallistuvat myös joihinkin yleisopetuksen tunteihin ala-asteen ryhmissä.
Oppilashuoltoryhmä kokoontuu tarvittaessa, vähintään kerran kuukaudessa. Ryhmässä käsitellään oppilaiden koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyviä erityiskysymyksiä. Terveydenhoitaja, koulun sosiaalityöntekijä, erityisopettaja, aineen– ja luokanopettaja toimivat yhteistyössä oppilaan vanhempien kanssa. Tarvittaessa ollaan yhteydessä kasvatus- ja perheneuvolaan tai lastenpsykiatrian poliklinikalle.
Koulun sosiaalityöntekijä
Koulun sosiaalityöntekijä auttaa ja tukee oppilaita ja heidän perheitään erilaisissa koulunkäyntiin, kasvuun ja kehitykseen liittyvissä ongelmissa. Ratkaisu ongelmiin etsitään yhdessä oppilaan ja hänen sosiaalisen verkostonsa kanssa. Tarvittaessa tehdään yhteistyötä koulun muun henkilökunnan, lastensuojelun, terveydenhuollon ja perheneuvolan kanssa.
Koulun sosiaalityöntekijä osallistuu koulun oppilashuoltotyöryhmän toimintaan.
Koulun sosiaalityöntekijän vastaanotto on lukiorakennuksessa, sisäänkäynti lastauspaikan puolelta.
Parhaiten sosiaalityöntekijän tavoittaa puhelimitse: 040 8245 904
Sivu päivitetty 16.9.2011 |